Viimein löytyi sellainen ohje mikä kelpaa minullekkin. Ollut vähän haastavaa löytää sopivaa, kun inhoan mm. mantelijauhoja vähähiilihydraattisissa ohjeissa.
100g juustoraastetta
2 valkuaista (keltuaisen kun jättää pois, niin ei maistu kananmunalta tuo pohja)
200g turkkilaista jogurttia (Lidl Eridanous 2,8 hhg/100g)
4 rkl leseitä (10hhg)
3 rkl ruisjauhoja (15hhg)
2 tl leivinjauhetta
Eli pohja sisältää noin 30hhg ja päällisiä voi sitten laittaa oman mielen mukaan. Tulee kyllä todella hyvää ja maistuu kylmänäkin.
1. Laita pohja-ainekset kippoon ja sekoita.
2. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille.
3. Paisto 200 asteessa ensin 10 min. Laita sen
jälkeen haluamasi täytteet päälle ja paista vielä noin 10-15 min.
Vinkki. Pitsan voi siirtää loppuajasta uunin alatasolle, jos pohja näyttää alta kovin vaalealta. Ei jää sitten venyväksi.
Kurkkausta muihin kesäherkkuihin.
Tein valmiskiisselistä mehujäitä. Ei mennyt hukkaan, kun ei olisi ehditty syödä kaikkea. Oli ihan hauskoja ja raikkaita.
Pikkuruisia kuppikakkuja valmistui yllätysvieraille. Kakkuosan leivoin illalla ja seuraavana päivänä pursottelin vasta nuo ruusukkeet. Rahkaa, vaniljakreemijauhetta ja kermaa sisältävä pursotus on kyllä kestävä eikä mene rumaksi. Suosittelen ja lankokin kehui raikkaan makuiseksi!
Kukkakaalipihvit
Tälläinen uusi villitys on nyt menossa, niin pitihän näitä kokeilla.
Kukkakaali leikattu noin 1,5 cm siivuiksi ja paistettu pannulla kunnes vähän pehmenee. Saatoin laittaa vähän myös suolaa. Tarjoilin valkosipulia ja basilikaa sisältävän yrttiöljyn kanssa. Oli ihan nam vaikka ei ollut edes lihaa kaverina.
Kynttilä ja kukkainspiraatioita sisällä ja pihalla
Olipas siinä asiaa. Toivottavasti joku muukin inspiroituu :). Oottakaapas vaan kun tulee tyttären synttäripäivitys. Onkohan ihkupinkkiä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti