torstai 13. helmikuuta 2020

Oranssia keittoa eli bataattisosekeittoa

Jos meillä kysytään mitä tänään syötäisiin niin pienempi sanoo 95% varmuudella "oranssia keittoa". Joskus sitä kysellään myös aamupalaksi, iltapalaksi tai välipalaksi maksalaatikon ohella. Ei siis kannata kysyä ellei ole halua syödä tätä keittoa :D. Kyseessä on siis vahvasti bataattipohjainen kasvissosekeitto. Pienet syö tämän raejuustolla höystettynä ja itse minimozzarellapallukoilla.



Bataatti
Paprika 
2 perunaa
3 porkkanaa
Sipuli
Yksikyntinen valkosipuli
Kasvisliemikuutio
Koskenlaskija ruoka&dippi puoli purkkia
Öljyä
Suolaa, pippuria

1. Pilko sipuli, valkosipuli ja paprika. Kuullota öljyssä miedolla lämmöllä pehmeiksi. 
2. Kuori ja paloittele bataatti, perunat sekä porkkanat. Lisää ne kattilaan ja laita sen verran vettä, että kaikki juuri peittyy. Lisää nyt joukkoon myös kasvisliemikuutio ja anna kiehua hiljalleen. 
3. Soseuta keitto, kun kaikki ainesosat ovat sopivan pehmeitä, lisää koskenlaskija sekä mausteet. Kiehauta keitto vielä kevyesti ja maista maku.

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Kesäkeittoa

Päivän keitto, eikä ole enää olo heikko

Tämä lähes jokaisen lapsuusta tuttu inhokkihorrorruoka sai tänään uuden elämän. Taitaa itselläkin edellinen kohtaaminen kesäkeiton kanssa mennä peräti perhepäivähoidon puolelle eli siitä on pienoinen tovi aikaa. No tänään sitten päädyin tekemään soppaa ihan itse ja lapset joutuivat koekeittiön hampaisiin. Isompi sanoin vielä sängyssä illalla että "mä en tykännyt siitä kesäkeitosta" vaikka melko mukisematta he sitä päivällä söivät.


Uusia perunoita kuorineen
Kukkakaalia
Parsakaalia
Pieniä porkkanoita
Herneitä (itse käytin suomalaisia pakkasesta)
Kevätsipulia
Ruohosipulia, persiljaa
Kasvisliemikuutiota
Koskenlaskija ruokaa (2 reilua ruokalusikallista)
Kuohukermaa
Suolaa

Voita

1. Pese ja pilko uudet perunat sopiviksi suupaloiksi. Laita kiehumaan pilkottujen porkkanoiden ja sipulin kanssa. Vettä ei tarvitse olla kuin juuri sen verran, että peittyvät. Lisää joukkoon puolikas kasvisliemikuutio, kerma ja koskenlaskija. 
2. Keitä noin 10min ja lisää sitten joukkoon loput ainekset (paisti ruohosipuli ja persilja)
3. Kiehauta sen verran, että kukkakaali ja parsakaali hivenen pehmenee. 
4. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Heitä sopan sekaan juuri ennen tarjoulua ruohosipuli ja persilja. 
5. Tarjoile paahdetun ruisleivän kanssa ja nakkaa lopuksi keiton päälle nokare voita. Minusta tämä on oikeinkin hyvää, kunhan kasvikset ei ole liiän pehmeitä.

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Uuninuudelivuoka

Tämä oli mainiota. Tulista ja mainiota. Alkuperäinen ohje löytyi uusimmasta Kotivinkistä ja pakko se oli tännekkin tallettaa pienin muutoksin. Muutokset joita tein oli, että muutin jauhelihan kanan jauhelihaksi ja jatkossa tekisin kastiketta tuplamäärän. Muutinkin sen jo tuplaksi tähän ohjeeseen. Myös juustoa laitoin vähemmän mitä alkuperäisohjeessa 150g > 100g. Tämä on kyllä kivä, nopea ja täyttävä ohje. Suosittelen.

Uuninuudelit Thaihenkisellä kastikkeella

200 g täysjyvänuudelia
400 g kananjauhelihaa
Nokare voita jauhelihan paistoon
Suolaa
1 rasia (n.200g) miniluumutomaatteja
100 g juustoraastetta

Kastike
4 valkosipulinkynttä
4 rkl raastettua inkivääriä
4 rkl srirachaa
4 rkl limen mehua
2 rkl kalakastiketta
2 rkl seesaminsiemenöljyä
2 rkl sokeria

Viimeistelyyn
Punainen chili
Tuoretta korianteria



1. Keitä nuudelit suolavedessä kypsäksi ja laita valumaan.
2. Laita jauheliha paistumaan ja tee odotellessa kastike valmiiksi. Kaada kastike ruskistetun ja suolalla maustetun jauhelihan sekaan.
3. Levitä nuudelit pellille. Levitä niiden päälle jauhelihapaistos liemineen.
4. Laita päällimmäiseksi puolitetut tomaatit ja juustoraaste.
5. Paista 225 asteessa noin 15min.
6. Pese ja halkaise chili. Poista siemenet ja siivuta se valmiin paistoksen päälle. Ripottele vielä lopuksi pinnalle silputtua korianteria.