Minä vanha kiinalaisten kivityspullien tekijä aloitin tänään aamulla kokeilevan keittiön ja päätin tehdä pullia. Mennyt taas aika iso tovi edellisestä satsista. Tein pullia kahdella täytteellä ja ihan hyvin onnistui.
Taikina
1/2 litraa maitoa
2 pussia kuivahiivaa
1-2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl
kardemummaa Taikina
1/2 litraa maitoa
2 pussia kuivahiivaa
1-2 tl suolaa
2 dl sokeria
n. 14 dl (n. 900 g ) puolikarkeita vehnäjauhoja
100 g pehmeää huoneenlämpöistä voita
- Lämmitä maitoa mikrossa ja sekoita sekaan suola, sokero ja kardemumma.
- Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja.
- Lisää vehnäjauhot taikinaan vähitellen sekoitellen. Näin taikinaan sitoutuu ilmaa. Alusta loput jauhoista hyvin vaivaten. Vaivaa lopuksi pehmeä voi taikinan joukkoon.
- Peitä taikinakulho liinalla ja nosta kohoamaan lämpimään paikkaan.
- Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi nosta se työalustalle ja vaivaa sitä hetki. Tee taikinasta kaksi palloa. Kauli molemmat pallot suorakaiteen muotoisiksi levyiksi.
Korvapuustit
- Levitä taikinalevylle voita, sokeria ja kanelia.
- Kääri levy rullalle, leikka ja painele korvapuusteiksi.
- Kohota liinan alla.
- Voitele ja ripottele päälle sokeria ja kanelia tai raesokeria.
- Paista 200 asteessa 10min.
Omenarullat
- Levitä taikinalevylle omehilloa ja ripottele päälle kanelia.
- Kääri levy rullaksi ja leikkaa siitä noin 2-3 cm siivuja.
- Nostele rullat amerikkalaisiin muffinssivuokiin.
- Kohota liinan alla-
- Voitele ja ripottele pinnalle mantelilastuja.
- Paista 200 asteessa 10min.
- Henna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti